Taloyhtiö leikkasi kaukolämmön kulutustaan lähes 20 prosenttia

Taloyhtiö As Oy Espoon Tuulenvireessä nautitaan lähes 20 prosenttia paremmasta energiatehokkuudesta Wattisen ensimmäisen käyttövuoden jälkeen – ja jännitetään, kuinka paljon säästöjä onnistutaan tänä vuonna tekemään talven 2022 kulutuspiikkien aikana.

Ihmiset tutkivat laitteita kiinteistön lämmönjakohuoneessa.

Älylämmitysjärjestelmän käynnistys Wattisen kanssa ylitti vuonna 2005 valmistuneen espoolaistaloyhtiön odotukset. Taloyhtiön hallituksen noin vuosi sitten tekemässä kartoituksessa arvioitiin investoinnin olevan kannattava, mikäli se onnistuisi tuomaan lämmityskustannuksiin vähintään 10 prosentin säästöt. Mittausjakson jälkeen kävi ilmi, että järjestelmällä saavutettiin säästöjä jopa 18,4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

“Teimme laskelmia saavutettavista säästöistä ja tulimme siihen tulokseen, että pääsisimme lähtö- ja kuukausikustannuksien osalta omillemme noin 3–4 vuodessa. Tämä laskettiin 10 prosentin säästöjen mukaan, joten suuremmalla säästöllä voimme päästä tavoitteeseen vieläkin nopeammin. Wattisen valintaan vaikutti myös ominaisuus, jota muista vastaavista järjestelmistä ei löytynyt. Huoneiston lämpötilan pystyy pudottamaan käytännössä yhdellä napin painalluksella huoneiston jäädessä pidemmäksi aikaa tyhjäksi”, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jari Snellman.

Kaukolämmön tehomaksu aleni kulutuspiikkien kääntyessä laskuun

Wattisen älyjärjestelmän asennus liittyi taloyhtiön noin vuosi sitten käyttöön ottamaan strategiaan, jonka tarkoituksena on alentaa kaukolämmön kokonaiskustannuksia sekä parantaa energia- ja resurssitehokkuutta. Valtaosa Wattisen järjestelmän tuomista säästöistä syntyykin lämmityksen jatkuvasta mittauksesta ja optimoinnista, mutta kaukolämmön kohdalla jopa 25 prosenttia kustannuksista voi muodostua niin sanotusta tehomaksusta, joka perustuu kiinteistön maksimilämmitystehoon eli kulutuspiikkiin juoksevalla kolmen vuoden tarkastelujaksolla.

Kovilla pakkasilla energiankulutus on kaikkein suurinta, jolloin kulutuspiikkejä usein mitataan, ja järjestelmän avulla onnistuimme tätä tiputtamaan. Ennakkona saimme energiayhtiöltä tiedon tehomaksumme putoamisesta tämän vuoden helmikuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että viime vuoden 2021 alun erittäin kylmät pakkasjaksot eivät nostaneet kulutuspiikkiä sille tasolle, joka olisi aiempien lauhempien talvien jälkeen korottanut tehomaksua”, Snellman kertoo.

Entistä enemmän kustannussäästöjä tulevaisuudessa

Wattisen sovelluksen on vuoden aikana ottanut käyttöönsä 63 prosenttia taloyhtiön huoneistoista. Mahdollisuutta lämpötilojen huoneistokohtaiseen säätämiseen ajastamalla matalamman lämpötilan esimerkiksi yö- ja poissaoloaikoihin on hyödyntänyt 42 prosenttia asukkaista. Snellman arvioi, että taloyhtiö pystyy pienentämään sekä käyttökustannuksia että tehomaksua entisestään, kun tulevaisuudessa yhä suurempi osa asukkaista ottaa järjestelmän aktiivisesti käyttöönsä.

Lämpötilaa voidaan myös säädellä siten, ettei asumismukavuus kärsi. Wattisen järjestelmä tasoittaa kulutuspiikkejä ajoittamalla tilojen lämmittämisen ja käyttöveden lämmittämisen hetkiä eri aikoihin. As Oy Espoon Tuulenvireessä ajoittamisen vaikutus asumismukavuuteen on ollut käytännössä olematon, kun lämpötilojen on todettu rytmittämisen takia putoavan vain 0,25 astetta. Sitä ei asukas ehdi havaita ennen lämpötilan palautumista normaalille tasolle.

”Järjestelmä seuraa lämmön lisäksi myös vedenkulutuksen huippuja, jolloin palvelusta saa parhaan tehon irti. Kun ennustettu kulutuspiikki on tuloillaan, pitäisi järjestelmän lämmitystä säätää siten, ettei huoneistojen lämmityksen ja vedenkulutuksen kulutuspiikit osu samaan kohtaan. Huomattavaa on, ettei tätä käytäntöä ollut vielä vuosi sitten, kun vältimme tehomaksun nousun. Jatkossa meillä on potentiaalia tehdä lisäsäästöjä tämän avulla”, Snellman pohtii.

Kustannussäästöjä asumismukavuutta uhraamatta

Snellmanin mukaan asumismukavuus on taloyhtiössä kaikki kaikessa, eikä lämmityskustannuksia haluta tehdä keinoilla millä hyvänsä. Hänen mukaansa ensimmäinen käyttövuosi onkin ollut osittain järjestelmän yhteensovittamista asumismukavuuden ja lämmityssäästöjen välillä. Balanssin löytämisen lähtökohtana on ollut aktiivinen vuorovaikutus Wattisen ja taloyhtiön kanssa.

“Huoneistoasettelumme on siinä mielessä poikkeava, että samassa huoneessa saattaa olla useita pattereita, joiden tasainen yhtäaikainen lämpeneminen tuotti alussa haasteita. Viereisten patterien lämpötilat saattoivat esimerkiksi vaihdella, mutta kokemuksen myötä olemme löytäneet tähän hyviä ratkaisuja. Wattinen on tehnyt paljon työtä sen eteen, että yksi patteri pystyy ohjaamaan huoneessa kaikkia muita. On jouduttu todennäköisesti tekemään paljon ohjelmointityötä, että järjestelmä on tasapainossa sekä kaikkien pattereiden että huoneiden osalta. Nyt käytön myötä alamme löytää oikeita asioita, jotta järjestelmä toimisi parhaalla mahdollisella tavalla.”

Kaikki ajankohtaiset

Lue Seuraavaksi

Älylämmitys käyttöön juuri ennen energian hintapiikkiä - 23 % säästöt

Lue artikkeli

Järvenpääläisen taloyhtiön älylämmityksestä tuli menestystarina

Lue artikkeli

Taloyhtiö sai sujuvan lähdön älylämmitykseen

Lue artikkeli