Energiansäästöt ja ympäristöystävällisyys saivat valitsemaan Wattisen

Pirkkalalainen taloyhtiö puntaroi älylämmityspalvelun hankintaa yli vuoden ajan, kunnes tapaaminen DNA:n Wattisen edustajan kanssa sinetöi päätöksen palvelun hankinnasta.

Kissa mukavasti sängyllä lämpimässä

Pirkkalalaisen Taloyhtiö As Oy Pirkkalan Kyöstintie 2:n vuoden mittainen prosessi saa pian päätöksensä, kun asukkaat saavat viimein uuden DNA:n Wattisen käyttöönsä.

Päätös palvelun hankinnasta tehtiin loppuvuonna 2020, mutta sitä harkittiin tarkasti yli vuoden ajan.

Yhtiökokouksissa oli ollut jo aiemmin puhetta lämmityssäästöistä, lämmityksen säädettävyydestä ja helppokäyttöisyydestä. Asian nosti aiemmin esille eräs hallituksen jäsen, joka oli tutustunut palveluun säästösyistä. Hän on tosin jo jättäytynyt pois hallituksesta, mutta hänen aloitteestaan tämä alun perin lähti liikkeelle”, kertoo taloyhtiön hallituksen jäsen Mira Alakoski.

Taloyhtiö tapasi Wattisen edustajan joulukuussa 2020.

Tapaamisen jälkeen Alakoski oli vakuuttunut palvelun tarjoamista mahdollisuuksista. Vaikutuksen teki ennen kaikkea Wattisen tuomat energiasäästöt sekä mobiililaitteeseen asennettavan palvelun helppokäyttöisyys.

Asun itse nurkkahuoneistossa eikä lämpö ole kauhean tasainen. Uskon palvelun tasaavan lämpöä koko talon laajuudelta”, Alakoski kertoo.

Tavoite kehittää taloyhtiön itsenäistä tekemistä energiasäästöjen avulla

Alakoski on toiminut taloyhtiön hallituksessa vasta hetken, mutta hänellä on jo näkemys, kuinka yhteisiä asioita taloyhtiössä voisi tehdä entistä paremmin jatkossa.

Meillä on suhteellisen pieni taloyhtiön hallitus, isännöitsijän lisäksi kolme henkilöä. Lähdin hallituksen jäseneksi, koska olen tottunut tekemään asioita itse. Kerrostalossa ihmiset usein passivoituvat, koska saatetaan esimerkiksi odottaa, että huoltoyhtiö käy leikkaamassa nurmikon. Itselläni ajatus on ollut aina se, että asioita voi tehdä myös itse. Ehkä tämän takia ajattelenkin, että voisiko taloyhtiö hoitaa myös lämmitysasioita itse”, Alakoski kertoo.

Ennen taloyhtiöön muuttoa Alakoski asui pitkään omakotitaloalueella, jossa hän oli tottunut hoitamaan esimerkiksi pihan ja talon kunnostushankkeita. Hän näkeekin, että lämmitysasiat voisivat olla kohde, mitkä kehittäisivät itsetekemistä taloyhtiössä.

Tietysti toivoisin, että tämä hanke aktivoisi ihmisiä. Se kannustaa osallistumaan, kun asukkaat huomaavat, että omalla tekemisellä on oikeasti vaikutusta aisoihin.

Energiasäästöjen lisäksi ympäristöystävällisyyttä ja uutta teknologiaa

As Oy Pirkkalan Kyöstintie 2 sijaitsee rauhallisella Pirkkalan Kyöstin asuinalueella noin kilometrin päässä Pirkkalan Keskustasta. Taloyhtiössä on yhteensä 30 huoneistoa ja asukkaita kaikista ikäryhmistä. Asukkaat saavat Wattisen käyttöönsä kevättalvella.

”Kaikki hallituksessa olivat innostuneita palvelusta enkä ole muiltakaan asukkailta kuullut soraääniä. Itse koen, että kaikilla on tästä oikein positiiviset odotukset”, Alakoski kertoo.

Vaikka suurin syy hankkeen käynnistämiselle olivat säästösyyt, nostaa Alakoski esille myös muita näkökulmia.

Itse kiinnostuin monista muistakin palvelun tuomista mahdollisuuksista heti, kun saimme tarjouksen. Kiinnostuin etenkin ympäristöön liittyvistä näkökulmista. Jos samalla voimme saada taloudellista säästöä, niin se on aina parempi”, Alakoski kertoo.

Toinen esille noussut näkökulma oli nykyteknologian tarjoamat mahdollisuudet.

Kiinnostuin myös Wattisen mobiilipalvelusta ja sen helppokäyttöisyydestä. Mielenkiinnolla odotan, miten paljon energiasäästöä sen avulla pystymme tekemään pidemmällä aikavälillä sekä ihan vuositasolla.”

Kaikki ajankohtaiset

Lue Seuraavaksi

Älylämmitys käyttöön juuri ennen energian hintapiikkiä - 23 % säästöt

Lue artikkeli

Järvenpääläisen taloyhtiön älylämmityksestä tuli menestystarina

Lue artikkeli

Taloyhtiö sai sujuvan lähdön älylämmitykseen

Lue artikkeli