YLEISET EHDOT

Wattinen-palvelun yleiset ehdot

1. Ehtojen soveltamisala

Nämä ehdot koskevat Wattinen-palvelua (Palvelu), jonka DNA Oyj toteuttaa yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa.

Asiakas tarkoittaa näissä ehdoissa oikeushenkilöä, joka on tehnyt sopimuksen Palvelusta. Oikeushenkilö voi olla esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, kiinteistöosakeyhtiö, asuntosäätiö, asuntovuokrayhtiö tai muu yritys.

Asukas-sanalla tarkoitetaan asukasta (huoneistonhaltija), jonka huoneistoon Palveluun liittyviä toimintoja liitetään.

Palveluntarjoaja-sanalla viitataan DNA:han. DNA voi kuitenkin käyttää omia sopimuskumppaneita ja alihankkijoita valitsemallaan tavalla palvelun toimituksessa ja toteutuksessa.

2. Palvelun yleiskuvaus

Näissä ehdoissa tarkoitetussa Wattinen-palvelussa Palveluntarjoaja toimittaa Asiakkaan kiinteistön, esimerkiksi taloyhtiön, vesikiertoiseen patterilämmitysjärjestelmään sopivat etäohjattavat lämmitystermostaatit, tietoliikenneyhteyden kyseisten lämmitystermostaattien kytkemiseksi lämmityksen etäohjausjärjestelmään ja lämmityksen säätöohjelman sekä näihin liittyvän asennuksen yhdessä Asiakkaan valitseman kiinteistön isännöinti- tai huoltotoimijan kanssa. Isännöinti- tai huoltotoimijan kustannuksista vastaa Asiakas. Palvelu voi sisältää kohdekohtaisia lisäpalveluita ja optioita, joilla Wattinen-palvelukokonaisuus optimoidaan kohteen ja tarpeen mukaan.

Palveluun kuuluu kiinteistön patterilämmitysjärjestelmän lämmityspattereihin asennettavat etäohjattavat lämmitystermostaatit, mahdollisia muita lämmityksen mittaus- tai säätölaitteita, tietoliikenneyhteys kyseisten laitteiden kytkemiseksi lämmityksen etäohjausjärjestelmään ja lämmityksen säätöohjelma, jolla kiinteistössä voidaan seurata ja ohjelmoida lämmitystä. Lisäksi Palveluun kuuluu tuki- ja asiakaspalvelu sekä uusien paristojen toimitus sekä tarvittaessa niiden asennus Palveluun kuuluvia laitteita varten aina, kun paristojen varaustaso sitä edellyttää järjestelmän häiriöttömän toiminnan varmistamiseksi. Asiakkaan tai Asukkaan Palvelun väärinkäytöstä tai laiminlyönnistä mahdollisesti aiheutuvat huoltotoimenpiteet tai huoltokäynnit eivät kuulu Palveluun. Mikäli näistä syistä johtuvia huoltotoimenpiteitä tai -käyntejä tehdään Palveluntarjoajan toimesta, laskuttaa se niistä Asiakasta kulloinkin voimassa olevien hintojen mukaisesti. Asiakkaalla ei ole oikeutta Palvelun kautta päästä näkemään, seuraamaan tai ohjelmoimaan Asukkaan henkilötietoihin liittyviä asioita (kuten esimerkiksi yksittäisen Asukkaan huoneiston lämpötilaa tai poissaolotietoja). Asiakas voi myöntää pääsyn lämmityksen säätöohjelmaan valitsemilleen isännöinti- tai huoltotoimijoille.

Palveluun kuuluu lisäksi Asukkaan mobiililaitteella käytettävä lämmityksen säätöohjelma, jolla Asukas voi halutessaan seurata ja ohjelmoida huoneistonsa lämmitystä, sekä jokaisessa lämmitystermostaatissa oleva käyttöliittymä, jolla Asukas voi säätää yksittäisen lämmitystermostaatin tai huoneen lämmitystasoa. Lisäksi Palveluun kuuluu mobiililaitteen säätöohjelman kautta tarjottava tuki- ja asiakaspalvelu. Palvelun kaikkien ominaisuuksien käyttäminen esimerkiksi mobiilisovelluksella edellyttää Asiakkaalta ja Asukkaalta tarvittavia tietoliikenneyhteyksiä.

3. Palvelun toimitus ja laitteet

Palveluntarjoaja asentaa palveluun liittyvät laitteet erikseen sovittavana ajankohtana. Asennus vaatii pääsyä kaikkiin huoneistoihin sekä kiinteistön yhteisiin tiloihin. Asiakas sitoutuu järjestämään pääsyn tiloihin sekä tiedottamaan kaikki asukkaat asiasta. Lisäksi Asiakas sitoutuu siihen, että muut Palvelun toimittamisen edellyttämät puitteet, kuten yleisiin tiloihin asennettavan laitteiston vaatimat turvalliset tilat ja sähkö, on saatavilla. Asiakas huolehtii siitä, että Palvelun asennuksen yhteydessä Asiakkaan valitsema kiinteistön isännöinti- tai huoltotoimija on paikalla. Mikäli Palvelun vaatimien laitteiden asennus kaikkiin huoneistoihin ja tiloihin ei Wattisesta riippumattomasta syystä onnistu sovitusti tai sovittuna ajankohtana, veloitetaan lisäasennuskäynneistä voimassa olevan hinnaston mukaisesti.

Asennettavien laitteiden tarkka lukumäärä tarkistetaan asennuksen yhteydessä. Mikäli älytermostaattien todellinen asennettava lukumäärä poikkeaa 5% tai enemmän tilausvahvistuksen mukaisesta ja hinnoittelun perusteena olevasta lukumäärästä, on Palveluntarjoajalla oikeus muuttaa hinnoittelua vastaavasti.

Toimituksessa Palveluntarjoajan asentaja vastaa laitteiden asennuksesta ja perehdyttää Asiakkaan niiden käyttöön. Asiakkaalle jätetään asennusta koskeva dokumentaatio.

Asiakas vastaa siitä, että kiinteistön vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä ja kiinteistö muuten on Asiakkaan Palveluntarjoajalle antamien tietojen mukainen. Mikäli asennuksen yhteydessä ilmenee, että lämmitysjärjestelmässä on puutteita, jotka estävät Wattinen-palvelun asennuksen tai käytön, ja joita Asiakas ei ole tilauksesta sovittaessa tuonut esiin, sopivat Palveluntarjoaja ja Asiakas yhdessä tehdäänkö tarpeelliset lisätyöt Asiakkaan toimesta, tilataanko ne lisätyönä Wattiselta vai puretaanko sopimus. Mikäli Asiakas ei halua palvelun käytön edellyttämiä lisätöitä tehdä tai teettää kolmannella osapuolella, on Palveluntarjoajalla oikeus veloittaa tarpeettomaksi jääneen asennuskäynnin kustannukset Asiakkaalta kulloinkin voimassa olevien hintojen mukaisesti.

Palveluntarjoaja ei vastaa Palvelun toiminnassa ilmenevistä virheistä tai mahdollisista vahingoista, jotka johtuvat siitä, että Palvelu on otettu käyttöön kiinteistössä ja/tai asunnossa, jonka lämmitysjärjestelmä ei ole alan vaatimusten mukainen tai on muuten toteutettu puutteellisesti tai virheellisesti.

Palveluun liittyvät termostaatit siirtyvät Asiakkaan omistukseen sopimuksen voimaantulohetkellä. Muut Palveluun liittyvät laitteet pysyvät Palveluntarjoajan omistuksessa. Asiakas on velvollinen huolehtimaan laitteista siten, ettei niihin kohdistu tarpeetonta tai normaalikäytöstä poikkeavaa käyttöä. Mikäli Palvelun käytön jatkaminen edellyttää poikkeavan käytön johdosta rikkoutuneen, tai varastetun, laitteen korvaamista, laskutetaan kustannukset Asiakkaalta Palvelutarjoajan voimassa olevan hinnan mukaisesti.

Mikäli sopimus päätetään Asiakkaan aloitteesta, Palveluntarjoaja suosittelee Palveluun kuuluvien termostaattien vaihtamista sellaisiin termostaatteihin, jotka on suunniteltu toimimaan itsenäisesti ilman Palvelua. Laitteiden poisasennus ei sisälly niiden asennuksesta perittävään hintaan, mutta Asiakas voi halutessaan hankkia laitteiden poistamisen myös Palveluntarjoajalta sen kulloinkin voimassa olevien hintojen mukaisella hinnalla. Palveluntarjoaja ei vastaa miltään osin vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, ettei Palveluun kuuluvia laitteita ole poistettu Palvelun käytön päättymisen jälkeen.

 

4. Palvelun käytettävyys

Palveluntarjoaja toimittaa Palvelun Asiakkaalle kohtien 2 ja 3 mukaisesti. Palvelu on luonteeltaan jatkuvaa ja se tarjotaan Asiakkaalle 24/7. Palveluntarjoaja pyrkii omalta osaltaan minimoimaan palvelukatkokset ja pyrkii informoimaan käyttökatkoista ja saattamaan palvelun Asiakkaan ja Asukkaiden käytettäväksi käyttökatkosta tai muusta mahdollisesta Palveluun liittyvästä ongelmasta tiedon saatuaan. Palveluntarjoaja testaa palvelut järjestelmän käyttöönoton yhteydessä.

Palvelun käytettävyydessä saattaa ilmetä häiriöitä, puutteita ja keskeytyksiä tietoliikenneverkoissa johtuvista ongelmista, sähkökatkon ilmetessä tai esim. ohjelmiston päivityksistä johtuen. Palveluntarjoajalla on myös oikeus tarvittaessa keskeyttää Palvelu.

Selvyyden vuoksi todetaan, että palvelun tarkoituksena on mahdollisuuksien mukaan välittää Asiakkaalle sekä Asukkaille lisätietoja kiinteistön ja/tai huoneiston lämmitystiedoista. Palveluntarjoaja ei vastaa siitä, että Palvelu ei ole käytettävissä esimerkiksi laitteiden paristojen tyhjennyttyä, sähkökatkojen tai tietoliikenneyhteysongelmien takia. Palvelu ei voi estää jäätymistä tai suuren energialaskun syntymistä. Yhteys termostaattien ja Palvelun välillä voi myös katketa esimerkiksi päivityksen vuoksi, jolloin sovelluksella ei voi ohjata asunnon lämmitystä. Sovelluksessa voi myös esiintyä käyttökatkoja, joiden aikana lämmitystä voi ohjata vain termostaateista. Palvelu ei voi säästää energiaa koko kiinteistön osalta Sovelluksen tai Palvelun laitteiston ohjauksen käyttökatkon aikana. Myös muita vastaavia käytettävyyteen vaikuttavia tekijöitä voi ilmetä ajoittain.

Palveluntarjoaja ei anna takuuta minimipalvelutasosta, eikä ole velvollinen korvaamaan mitään palvelukatkoksista tai muista palvelun käytettävyyteen liittyvistä seikoista mahdollisesti aiheutuvia suoria tai epäsuoria kustannuksia tai vahinkoja Asiakkaalle, Asukkaille tai mahdollisille kolmansille osapuolille.

4.1 Palvelun ominaisuuksien muuttamien ja Palvelun tarjoamisen päättäminen

Wattinen-palvelua kehitetään jatkuvasti ja Palveluntarjoajalla on oikeus muuttaa sitä ja sen sisältöä osana kehitystyötään parhaaksi katsomallaan tavalla ja aikoina. Palveluntarjoajalla on oikeus lisätä tai poistaa Palvelun ominaisuuksia perustellusta syystä sekä päättää Palvelun tarjoaminen.

4.2 Palvelun käyttäminen

Palvelua saa käyttää ainoastaan näiden ehtojen ja lainsäädännön vaatimusten mukaisesti. Palveluntarjoaja vastaa palvelun toimivuudesta vain näiden ehtojen mukaisesti. Asiakkaan tulee viivytyksettä ilmoittaa kirjallisesti Palveluntarjoajalle sellaisista teknisistä tiedoista, jotka voivat vaikuttaa Palvelun toimivuuteen.

Pois lukien Palveluntarjoajan alihankkijat sekä Palveluntarjoajan omat tietoliikenneverkot, Palveluntarjoajan vastuu ei ulotu koskaan kolmannen osapuolen toimintaan tai kolmannen osapuolen tietoliikenneverkon sekä niiden mahdollisiin vaikutuksiin palvelun toimivuuteen. Palveluntarjoaja ei ole vastuussa Asiakkaan tai Asukkaan vastuulla olevan laitteiston tai sen käytön mahdollisesti aiheuttamista vioista tai häiriöistä eikä niistä aiheutuvista seuraamuksista eikä muista Asiakkaan tai Asukkaan vastuulla olevista asioista.

 

5. Palvelun sisältö

Palveluntarjoaja vastaa Palvelussa olevan tiedon tai muun materiaalin oikeellisuudesta, täsmällisyydestä ja kattavuudesta edellyttäen, että Asiakas käyttää Palvelua näiden sopimusehtojen ja Palveluntarjoajan mahdollisesti erikseen antamien ohjeiden mukaisesti. Palveluntarjoaja ei myöskään vastaa Palvelussa olevan virheellisen, puutteellisen tai tulkinnanvaraisen tiedon käyttämisestä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Palvelussa annettavia tietoja, ohjeita tai neuvoja ei muutenkaan ole tarkoitettu juridisiksi, kaupallisiksi tai muutoin Palveluntarjoajaa sitoviksi tiedoiksi, ohjeiksi tai neuvoksi, eikä Asiakas tai Asukas siten voi vedota niihin. Niiden perusteella ei myöskään voi esittää Palveluntarjoajaa kohtaan vaatimuksia.

 

6. Oikeudet

Palvelun sisältö ja ulkoasu ovat tekijänoikeuden suojaamia. Palvelussa olevaan aineistoon saattaa myös sisältyä lailla suojattuja tavaramerkkejä. Palvelun kaikki oikeudet, tekijänoikeudet ja muut immateriaalioikeudet mukaan lukien, ovat Palveluntarjoajalla tai muilla Palveluun sisältöä tuottavilla sisällöntuottajilla. Palveluun kuuluvien ohjelmien oikeudet ovat lisenssinhaltijoilla.

Asiakas tai Asukas ei saa mitään Palveluun liittyviä oikeuksia, paitsi oikeuden käyttää Palvelua näiden ehtojen mukaisesti. Asiakkaalla tai asukkaalla ei ole oikeutta Palvelun tai sen osan julkaisemiseen tai edelleen luovuttamiseen. Kielto koskee sekä vastikkeellisia että vastikkeettomia luovutuksia sekä tilanteita, joissa Palvelu saatetaan kolmansien saataville. Asiakkaalla tai asukkaalla ei ole oikeutta muodostaa Palvelusta tai sen osasta toista teosta tai toista palvelua. Asiakkaalla tai asukkaalla ei ole oikeutta hyödyntää Palvelua tai sen osaa, Palvelun erityisiä ominaisuuksia tai Palvelusta ilmeneviä raportointi- tai muita tietoja kaupallisesti omassa toiminnassaan ilman Palveluntarjoajan nimenomaista ja kirjallista etukäteistä suostumusta. Asiakas ja asukkaat ovat korvausvelvollisia Palveluntarjoajalle mahdollisista väärinkäytöksistä sekä lain- tai sopimuksenvastaisista toimista.

 

7. Tietoturva ja tietojen käyttäminen

Palveluntarjoaja säilyttää kaikki Asiakasta ja Asukkaita koskevat tai kyseisten tahojen lähettämät tiedot luottamuksellisina. Palveluntarjoaja järjestää Palvelunsa tietoturvan yleisesti hyväksyttävällä tavalla ja tehokkaasti ja pyrkii asianmukaisin teknisin ratkaisuin estämään asiattomien pääsyn tietojärjestelmiinsä. Palveluntarjoajalla on oikeus käyttää asiakassuhteessa hankkimaansa kokemusta, ammattitaitoa ja -tietoa hyväkseen samoin kuin palvelun tuottamisessa syntyneitä tietoja ja tuloksia, ellei hyvästä liiketavasta, laista tai muusta viranomaisien antamista määräyksistä muuta johdu.

Asiakas ja Asukkaat vastaavat omien tietojärjestelmiensä ja verkkoyhteyksiensä tietoturvan asianmukaisesta hoitamisesta.

Palveluntarjoaja toimii Palvelussa käsiteltävien tietojen itsenäisenä rekisterinpitäjänä. Mikäli Palveluntarjoaja katsoo, että tässä sovittu on ristiriidassa pakottavan lainsäädännön kanssa, tulee Palveluntarjoajan tiedottaa Asiakasta, minkä seurauksena Palveluntarjoaja ja Asiakas pyrkivät yhteistyössä neuvottelemaan tarvittavista muutoksista, jotta osapuolten toimintaa täyttää pakottavan lainsäädännön vaatimukset. Henkilötietojen käsittelystä kerrotaan Palvelun tietosuojaselosteessa.

8. Maksaminen

Asiakas on velvollinen suorittamaan Palvelusta perittävän maksun viimeistään eräpäivänä. Viivästyneestä maksusta Palveluntarjoajalla on oikeus periä korkolain mukainen viivästyskorko eräpäivästä lukien sekä muut mahdolliset perintäkulut.

Palveluntarjoajalla on oikeus estää Asiakkaan pääsy Palveluun, mikäli maksu on viivästynyt eikä sitä makseta kahden (2) viikon kuluessa maksuhuomautuksen lähettämisestä. Palveluntarjoajalla on oikeus periä kohtuullinen korvaus Palvelun uudelleen avaamisesta.

9. Osapuolten vahingonkorvausvelvollisuus ja vastuunrajoitukset

Asiakas on velvollinen korvaamaan Palveluntarjoajalle kaikki Asiakkaan, Asukkaiden ja muiden mahdollisten osapuolten (kuten huoltoyhtiön) aiheuttamat välittömät vahingot, jotka johtuvat siitä, että Palvelua on käytetty näiden ehtojen tai lain tai muiden viranomaissäädösten vastaisella tavalla.

Palveluntarjoaja ei ole velvollinen korvaamaan mitään Palvelusta tai sen käytöstä Asiakkaalle, Asukkaille tai kolmansille osapuolille mahdollisesti aiheutuvia välillisiä tai välittömiä vahinkoja. Jos korvausvelvollisuus Palvelusta välittömästi aiheutuneen vahingon osalta poikkeuksellisesti katsottaisiin olevan, Palveluntarjoajan maksimikorvausvastuu on aina korkeintaan Palvelun kolmen (3) kuukauden kuukausimaksun verran. Ehdossa 4 on lisäksi kuvattu Palvelun käytettävyyteen ja käyttämiseen liittyvät seikat, jotka Asiakkaan tulee ottaa huomioon ja joista Palveluntarjoajalle ei missään tilanteessa muodostu vahingonkorvausvelvollisuutta.

10. Ylivoimainen este

Palveluntarjoaja ilmoittaa ylivoimaisesta esteestä Palvelun sivuilla, Palvelun mobiilisovelluksessa, sähköpostitse tai puhelimitse heti sen jälkeen, kun se on ilmennyt, mikäli ilmoittaminen on mahdollista.

Ylivoimainen este (force majeure) vapauttaa Palveluntarjoajan Palveluun liittyvistä velvoitteista, mikäli se estää Palveluun liittyvän suorituksen tai kohtuuttomasti haittaa sitä. Ylivoimaisena esteenä pidetään mm. tulipaloa, maanjäristystä, tulvaa, räjähdystä, lakkoa tai muuta työnseisausta, viranomaisen määräystä, energian toimituksessa esiintyviä häiriötä, raaka-aine- tai tarvikepulaa, ulkopuolisen aiheuttamaa tai ulkopuolisesta johtuvaa kaapeli- tai muu tietoliikennehäiriötä tai muuta sen kaltaista syytä, joka ei ole ollut tiedossa ja johon ei ole kohtuudella voitu varautua ennalta.

11. Käyttöehtojen ja hinnan muuttaminen

Palveluntarjoaja on oikeutettu muuttamaan näitä ehtoja ilmoitettuaan muutoksista Asiakkaalle neljä viikkoa ennen muutosten voimaantuloa. Palveluntarjoajalla on oikeus muuttaa näitä sopimusehtoja tai Palvelun ominaisuuksia ja maksuja asiakkaan vahingoksi, jos muutos johtuu:

  • sopimus-, hinnoittelu-, - tai asiakaspalvelujärjestelyjen uudistamisesta tai yhdenmukaistamisesta kuten yhtiö- tai liiketoimintajärjestelyistä
  • tuotantokustannusten tai -rakenteen muuttumisesta
  • kolmansien osapuolten tuottamista palveluista johtuvista muutoksista, kuten palvelusopimuksen päättymisestä tai muuttamisesta
  • Palvelun tai sen ominaisuuden tuottamisen lopettamisesta
  • Palvelun kehittämisestä tai uudistamisesta
  • asiakkaan tai asiakasryhmien yksityisyyden suojan tai taloudellisen turvallisuuden suojaamisesta tai kehittämisestä
  • teknisistä järjestelmäuudistuksista
  • markkinatilanteen tai palvelun kysynnän muuttumisesta
  • toiminnan jatkuvuuden ja palvelutason turvaamisesta, kuten poikkeusoloihin varautumisesta tai tietosuojan tai tietoturvan ylläpitämisestä, kehittämisestä tai muuttamisesta.
  • lainsäädännön muuttumisesta tai viranomaisen päätöksestä.
  • muusta perustellusta syystä.

Voimassa olevat hinnat ja hinnoitteluperusteet ovat saatavilla Palveluntarjoajalta. Palveluntarjoaja tiedottaa Asiakasta hintaa koskevista muutoksista asianmukaisella tavalla neljä viikkoa ennen muutosten voimaantuloa tai perustellusta syystä myöhemmin. Palvelun lopettamistilanteessa Palveluntarjoaja ilmoittaa Palvelun päättymisestä vähintään kuusi (6) kuukautta ennen Palvelun päättymistä.

12. Oikeuksien ja velvollisuuksien siirtäminen

Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää Palvelun käyttöoikeutta taikka Palvelusta tehtyä sopimusta kolmannelle osapuolelle. Tässä sanottu ei kuitenkaan estä Asukasta käyttämästä Palvelua.

Palveluntarjoajalla on oikeus siirtää mainitut vastuut ja velvollisuudet sekä sopimus siinä tapauksessa, että sen liiketoiminta siirretään toiselle yhtiölle kaupan, liiketoimintasiirron, sulautumisen tai jakautumisen seurauksena tai muuhun niihin verrattavan järjestelyn seurauksena.

13. Irtisanominen

Asiakkaalla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus päättymään seuraavan kalenterikuukauden alusta kolmen kuukauden irtisanomisajalla. Palveluntarjoajalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Sopimus tulee irtisanoa kirjallisesti.


14. Sopimuksen purkaminen

Palveluntarjoajalla on oikeus purkaa sopimus, jos Asiakas ei ole maksanut erääntyneitä laskujaan, Asiakas on todettu maksukyvyttömäksi tai Asiakas on rikkonut jotain sopimusehtoa olennaisesti eikä huomautuksesta huolimatta ole korjannut menettelyään. Sopimus tulee purkaa kirjallisesti.

15. Erimielisyyksien ratkaiseminen ja sovellettava laki

Näihin ehtoihin perustuvat tai näiden ehtojen tarkoittamaan Palveluun liittyvät erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti sopijapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli tässä ei onnistuta, ratkaistaan riidat ensiasteena Helsingin käräjäoikeudessa.

Näihin ehtoihin ja näiden ehtojen tarkoittamaan Palveluun sovelletaan Suomen lakia.

16 Voimassaolo ja muut sopimusehdot

Nämä ehdot ovat voimassa toistaiseksi. Näiden ehtojen lisäksi Sopimukseen sovelletaan tilausvahvistusta. Tilausvahvistus on etusijalla näihin yleisiin ehtoihin nähden. Jonkin sopimusehdon pätemättömyys ei aiheuta muiden sopimusehtojen pätemättömyyttä.