Ilmastonmuutos muuttaa asumista Suomessa – ja energiankäyttömme on muututtava mukana

Asuminen Suomessa tulee muuttumaan väistämättömästi tulevina vuosina ilmastonmuutoksen myötä. Suomen ympäristökeskuksen tutkijan Paula Sankelon mukaan se on tosiasia, joka jokaisen tulee hyväksyä. 

Wattinen_1200x628px_syyskuu

”Ennusteiden mukaan tuulisuus ja sateisuus tulevat lisääntymään Suomessa, ja viistosuunnasta tuleva sade tulee rasittamaan rakennuksiamme ihan uudella tavalla. Jos ympäri vuoden sateisuus ja toisaalta leudot talvet lisääntyvät, niin rakenteilla ei jää ikään kuin mahdollisuutta kuivahtaa. On siis mahdollista, että muun muassa kosteusongelmat tulevat lisääntymään”, Sankelo toteaa.

Olosuhteiden muuttuessa on myös selvää, että Suomessa joudutaan miettimään uudelleen asumisen lämmönlähteitä ja energiankulutusta. Vaikka iso osa näistä muutoksista tulee eittämättä tapahtumaa yhteiskunnallisella tasolla, jokainen voi tehdä osansa myös pohtimalla oman asumisensa energiankulutusta.

”Riippuu tietysti paljon siitä, että minkälainen on asumismuoto ja asuuko esimerkiksi vuokralla vai omistaako, asuuko kerrostalossa, rivitalossa tai omakotitalossa. Ihan perusjuttu, mitä voi tehdä, on laittaa lämpöä pienemmälle. Yhden asteen lasku sisälämpötilassa on noin viiden prosentin säästö energiassa. Lämpimän käyttöveden säästäminen arjessa on ilman muuta myös ilmaston kannalta hyvä. Sähkösopimuksen voi myös aina vaihtaa vihreään sähköön”, Sankelo luettelee.

Isännöitsijöillä merkittävä rooli tulevassa

Isännöitsijä tuntee kiinteistöt ja hänellä on mahdollisuus ehdottaa esimerkiksi taloyhtiöiden hallituksille energiansäästömahdollisuuksia remonttien tullessa ajankohtaiseksi. Muun muassa näistä syistä isännöitsijä tulee olemaan avainhenkilö taloyhtiöiden energiamurroksessa.

”Halusimme tai ei, energiajärjestelmä on muuttumassa jo nyt kovasti. Murros ei mene pois, vaikka toivottaisiin, että asiat eivät muuttuisi näin nopeasti. En ole isännöitsijä, enkä voi puhua isännöitsijöiden ammattikunnan puolesta, mutta uskoisin, että energiatehokkuuden ja niihin liittyvien järjestelmien tunteminen on keskeinen osa sitä, että millä lailla niistä rakennuksista pidetään hyvää huolta ja asukkaat tyytyväisinä”, Sankelo toteaa.

Nyt on hyvä aika energiaremontille

Taloyhtiön energiaremonttia suunnitellessa ensiksi on hyvä tuntea nykytila: mihin energiaa käytetään kiinteistössä, millä energiaa tuotetaan, kuinka korkeapäästöinen vaihtoehto se on sekä minkälainen päälämmitysjärjestelmä kiinteistössä on.

Sankelo suositteleekin, että nyt on oikea kartoittaa energiansäästömahdollisuudet ja pohtia energiaremonttivaihtoehtoja.

”Nyt on itse asiassa hyvä aika alkaa suunnitella energiaremonttia. Aran kautta on saatavilla korjausavustuksia, mikäli energiatehokkuutta parannetaan aika merkittävästi. Siinä samalla on hyvä kartoittaa lämmitysjärjestelmään liittyvät asiat, kuten onko vähäpäästöisempään lämmitysjärjestelmään vaihto mahdollinen ja millaisia energiansäästötoimia juuri siinä rakennuksessa kannattaisi tehdä.

***

Lisää keskustelua aiheesta Wattisen Äly tuli taloon- podcastissa. Kuuntele!

Wattinen tarjoaa taloyhtiöille analyysiä kaukolämmön kulutuksesta. Se sisältää muun muassa tietoa kulutuksen painotuksesta tilojen lämmityksen ja veden lämmityksen kesken juuri tässä kiinteistössä sekä vertailudataa muiden saman ikäisten talojen kulutukseen. Kun tiedetään tarkemmin miten oma taloyhtiö käyttää energiaa, voidaan myös tehdä älykkäitä päätöksiä sen energiatehokkuuden parantamiseksi. Lisätietoja Wattisen analyysistä www.wattinen.fi/analyysi

Pidä itsesi ajan tasalla

Lue Seuraavaksi

7 / 8 / 2020

Maksujen jako kulutuksen mukaan yleistyy taloyhtiöissä

Lue artikkeli
7 / 5 / 2020

Yli 90 vuotta vanhaan kerrostaloon tuotiin älykäs lämmitys

Lue artikkeli
6 / 5 / 2020

Tiesitkö, että suomalaiset lämmittävät asuntonsa trooppisen lämpimäksi?

Lue artikkeli