Wattisella vanhaan taloyhtiöön taloudelliset ja ilmastolliset säästöt

Wattisen keväällä 2020 käyttöön ottaneessa taloyhtiössä kokemukset ovat olleet positiivisia. Asukkaat ovat todenneet tuotteen helpoksi käyttää ja lämmityskuluissa on kertynyt mitatusti säästöjä, parhaana kuukautena jopa yli 30 prosenttia.

T110-4_1200x628

Helsingin ytimessä sijaitseva, 40-luvulla rakennettu arvokerrostalo As Oy Turuntie 110 halusi parantaa energiatehokkuuttaan ja lähti etsimään ratkaisuja sen mahdollisimman helppoon toteuttamiseen. Taloyhtiössä oli jo päätetty vaihtaa lämmönsiirrin, mutta myös muihin vaihtoehtoihin oli selvä kiinnostus asukkaiden keskuudessa. Näin osana taloyhtiön kehittämistä myös älylämmitysjärjestelmä Wattinen otettiin Turuntiellä käyttöön alkukeväästä 2020.  

Kannattava investointi vanhaan taloyhtiöön

Turuntie 110 on vanha taloyhtiö, mikä lisäsi aluksi skeptisyyttä toimivien lämmönvähennysratkaisujen löytämiseen, sillä vanhoilla kiinteistöillä voi olla haasteita sopeutua nykyteknologian ratkaisuihin. Esimerkiksi lämmityksen tasapainotus kerrosten välillä voi olla vanhoissa taloissa hankalaa, ja paksut betoniseinät huonontavat langattomien reitittimien kantamaa. Haettaessa ratkaisuja lämpöenergian säästöihin, tällaiset rajoitukset asettavat usein raamit muutosmahdollisuuksille.

Taloyhtiön puheenjohtaja Lauri Rasi kertoo, että Wattisen käyttöönotto ei vaatinut suuria muutoksia ja prosessi sujui kätevästi.

– Kun lähdimme hankkimaan Wattista, tavoitteena oli parantaa asumismukavuutta ja saada taloudellisia säästöjä. Tietenkin mielessä oli myös ympäristönäkökulma, sillä lämmitysenergian käytön vähentäminen tarkoittaa myös pienempiä päästöjä. Wattisen asennuksen vaatimat muutokset olivat pieniä ja kokonaisuus helppo ottaa käyttöön, vaikka meillä onkin vanha taloyhtiö, joka tuo mukanaan omat haasteensa. Voisin kuvitella, että uuteen taloyhtiöön prosessi on vielä helpompi, Rasi kertoo.

Investointi oli taloyhtiölle kannattava, sillä energiankulutus laski Wattisen analyysin mukaan parhaana kuukautena jopa 33,22% verrattuna aiempiin vuosiin, mikä näkyy suoraan kustannuksissa ja ympäristöpäästöissä.

Asukkaat ovat olleet Rasin mukaan tyytyväisiä Wattiseen. Intoa on lisännyt mahdollisuus ohjata toimintoja omasta kännykästä. Lähes puolet Turuntie 110 asukkaista onkin jo ladannut Wattisen sovelluksen käyttöönsä – loput säätävät lämpötilaa suoraan termostaatista.

Wattinen on ollut taloyhtiötasolla oikein kannattava investointi. Asukkaat ovat tyytyväisiä, kun fiksujen ratkaisujen tekeminen on helppoa ja asumismukavuus parantunut, Rasi toteaa.

Suurimmat säästöt syntyvät asukkaiden nukkuessa

Suomalaisilla on tapa säätää kodin lämpötila lähes trooppisen korkeaksi, joka aiheuttaa muun muassa uniongelmia. Turuntiellä yöajan lämpötilaksi on asetettu keskimäärin 19,9 astetta ja kotona vietettävälle päiväsajalle puolestaan 20,6 celsiusta. Yöllä tehtävä lämmönsäästö pudottaakin mukavan siivun energiankulutuksesta, eikä pientä lämpötilanpudotusta edes huomaa – paitsi luultavasti positiivisesti, sillä nukkuminen hieman viileässä on tutkitusti terveellistä.

Makuuhuoneen lämpötilasuositus on 18-20 astetta, joten Turuntie 110:een asetetusta yölämpötilasta olisi vielä alentamisen varaa – ja samalla putoaisi jo kolmanneksen laskenut energiankulutus entisestään.

Kaikki ajankohtaiset

Lue Seuraavaksi

Älylämmitys käyttöön juuri ennen energian hintapiikkiä - 23 % säästöt

Lue artikkeli

Järvenpääläisen taloyhtiön älylämmityksestä tuli menestystarina

Lue artikkeli

Taloyhtiö sai sujuvan lähdön älylämmitykseen

Lue artikkeli