Älykäs lämmitysjärjestelmä ratkaisi asuntojen lämmityskiistat

Helsinkiläisessä taloyhtiö As Oy Oskelantie 5:ssä oli jo pidemmän aikaa painittu monelle taloyhtiölle tutun haasteen kanssa: energiankulutusta haluttiin tarkastella ja pienentää, mutta asuntojen lämpötiloja säädettäessä asukkailta tuli nopeasti kipakkaa palautetta. 

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pauli Verkka Oskelantie 5:n edessä

”Lämmitystä tarkastaessa ja tasapainottaessa törmäsimme tilanteeseen, jossa niin sanotusti ihminen tuli vastaan. Kärjistetysti sanoen lämpötilan nostaminen oli monen mielestä hyvä asia, mutta laskeminen nosti nopeasti negatiivista keskustelua. Ihmiset olivat niin tottuneita jopa 25 asteen lämpötilaan, että matalampi lämpötila tuntui aluksi epämiellyttävältä. Samaan aikaan kuitenkin saatettiin pitää tuuletusikkunaa auki, jolloin lämpöä meni harakoille”, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pauli Verkka muistelee.

Haasteeseen päätettiin vastata avoimuudella ja uuden teknologian avulla. Taloyhtiössä otettiin käyttöön Wattisen älylämmityspalvelu, jonka avulla jokainen asukas pystyy seuramaan oman asuntonsa lämpötilaa ja säätämään sitä sopivaksi huonekohtaisesti tai esimerkiksi laskemaan sitä asukkaiden ollessa poissa kotoa.

Tulokset olivat erittäin positiivisia.

”Taloyhtiön asuntojen lämpötila on nyt paljon yhtenäisempi ja lähempänä tavoitelämpötilaa. Valituksia ei ole enää tullut ja taloyhtiö on ollut ratkaisuun tyytyväinen. Olen jopa saanut palautetta asukkaalta, jolla aiemmin asunnon lämpötila oli melko korkea, että hiukan viileämpi tuntuukin paremmalta”, Verkka iloitsee.

Wattisen käyttö sujuu taloyhtiöltä jo niin saumattomasti, että he saivat vuoden 2021 Energiahaasteessa kunniamaininnan älylämmitysjärjestelmän tehokkaasta hyödyntämisestä energiankulutuksen vähentämisessä.

Wattisen järjestämässä kilpailussa etsittiin talvikuukausina pääkaupunkiseudun fiksuimmin lämpöenergiaa säästänyttä taloyhtiötä.

”Onhan se aina mukava kuulla tällaista. Itse asiassa täytyy sanoa, että kunniamaininnasta iso kunnia kuuluu Wattiselle itselleen. Se on tulevaisuuden järjestelmä, kun mietitään miten voi säästää näissä asioissa”, Verkka kiittelee.

”Lämpökarkailut” saatiin kuriin

Oskelantiellä on myös tehty muita toimenpiteitä lämpöenergiatehokkuuden lisäämiseksi. Taloyhtiössä modernisoitiin lämmitysjärjestelmää vaihtamalla patteriventtiilit ja tekemällä lämmitysverkoston huuhtelu. Myös patterien virtausta tutkittiin ja muokattiin huoneiston lämpötilojen tasaamiseksi.

Wattisen avulla päästiin myös kiinni yllättäviin lämpösyöppöihin.

”Taloyhtiössämme oli sellaisia kummallisia nurkkia, joista oli aiemmin sanottu, että nämä eivät vaikuta lämpöön. Wattisen kanssa löysimme kuitenkin kartoituksessa muutamia paikkoja, jotka kannattaa eristää uudelleen. Esimerkiksi muutamista komeroista löytyi kohtia, joista kylmää ilmaa pääsi sisään. Tässäkin Wattisen teknologiasta oli erittäin paljon apua”, Verkka kertoo.

Vaikka vuoden 2021 Energiahaaste on nyt ohi, Oskelantiellä energia-asioihin aiotaan kiinnittää huomiota jatkossakin.

Energiahaasteen jälkeen olemme varmistaneet, että virtaukset ovat kunnossa ja tarkistaneet paisunta-astioiden kunnon. Jatkossa ylläpidämme lämmitysverkostossa oikean paineen. Lisäksi kävimme läpi myös suodattimet, jotka suodattavat pattereiden läpi menevää vettä. Nyt tilanne näyttää erittäin hyvältä. Puhuttaessa arjen energiansäästöstä on kuitenkin erittäin arvokasta, että meillä on käytössä järjestelmä, joka mahdollistaa lämpötilan säätämisen huoneistokohtaisesti puhelimella. Helppous lisää kiinnostusta ja laskee kynnystä säätää lämpötilaa arjessa. Lopuksi on vielä todettava, että tämän palvelun kehityshän myös jatkuu asiakastarpeiden mukaan.”

Miltä Oskelantiellä näyttää vuotta myöhemmin?

Taloyhtiössä on jatkettu lämmitysjärjestelmän toiminnan seuraamista ja parantamista. Taloyhtiön lämmityspattereissa oli ilmennyt häiritsevää ääniongelmaa useissa asunnoissa. Wattisen asiantuntija oli taloyhtiön apuna selvittämässä äänten aiheuttajaa ja ongelma pystyttiin paikantamaan. Lämpöjohtopumpun asetuksia muutettiin, jotta liian suuri veden virtauma saatiin oikealle tasolle. Lisäksi huomattiin, että yhden nousulinjan kytkentä oli jo rakennusvaiheessa tehty väärin päin ja sen takana olevissa asunnoissa virtaukset kulkivat väärään suuntaan. Kaikki linjasäätöventtiillit säädettiin Wattisen toimesta ja lämmönjakokeskuksen säätökäyrää muutettiin. Tilannetta onkin saatu  korjattua merkittävästi, vaikka työ vielä jatkuukin.

Energiasäästöjen puolella Oskelantiellä on saatu erittäin hyviä tuloksia. Tammikuusta toukokuuhun 2022 kulutus laski 20 % edellisvuoteen verrattuna.

"Yhteistyö jatkukoon! Monimutkaisten lämmitysasioiden selvittely on luonnollisesti pitkä prosessi", kommentoi Pauli Verkka pitkäjänteistä yhteistyötä Wattisen kanssa ja kiittelee lisäksi taloyhtiön saamia säästöjä. "Saamamme energiansäästöt ovat hieno asia, vaikka nyt kun samaan aikaan kaukolämmön hinta on noussut, se kyllä peittää saavutettua hyötyä. Onneksi ollaan saatu kulutusta alas, niin energiahinta ei tunnu nyt ihan niin pahalta".

Kaikki ajankohtaiset

Lue Seuraavaksi

Älylämmitys käyttöön juuri ennen energian hintapiikkiä - 23 % säästöt

Lue artikkeli

Järvenpääläisen taloyhtiön älylämmityksestä tuli menestystarina

Lue artikkeli

Taloyhtiö sai sujuvan lähdön älylämmitykseen

Lue artikkeli